Treenikoira

Mietiskelin viimeksi agilitytreeneissä, että on se sheltti on melkoinen agilitykoira. Varmasti sheltistä on muuhunkin, mutta mulla ei ole nyt kokemusta muusta kuin agilitystä sheltin kanssa. 🙂

Tähän mietiskelyyn päädyin, kun treenasimme kontakteja. Kontaktit on mielestäni tylsiä treenata 🙂 ja mietin, että onkohan sheltinkin mielestä. Mutta sheltti pisteli treeniä menemään kovalla innolla. Kun oli kontaktilta vapautettu, niin ei kuin heti uudestaan kontaktille. Treeni-into oli ällistyttävä ja aina vain uudestaan että kiirettä piti perässä pysyä. Sheltti siis jaksoi kerrata uudestaan ja uudestaan ja toki vaikeutimme treeniä. Sitä jotenkin usein kangistuu samaan treeniin, kun pitäisi edetäkin. Onneksi tällä kertaa olimme virkeinä treenaamassa ja muistimme laittaa lisää haastetta.

Lähinnä siis ihmetyttää tuo treeni-into ja kertaamisen into. Toki tunnin lopulla alkaa näkymään väsymystä ja onneksi tunnin lopuksi usein teemme rauhoittumisharjoituksia. Emmekä koko treeniaikaa mikä meillä on yhdelle esteelle kerrallaan aina välttämättä käytä treenaamiseen vaan annamme Ladyn katsella treenikavereiden työskentelyä ja tottua meteliin ja melskeeseen. Ja tulee itselläkin hengähdettyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *