Saako koira sanoa EI

Paljon keskustellaan ja levitetään tietoa koiran eleiden ymmärtämisestä ja lukemisesta. Koira on elävä ja tunteva olento, joten ei voida vain sivuuttaa, kun koira eleillään osoittaa, että esimerkiksi jokin toimenpide on epämiellyttävä ja otetaan huomioon koulutuksessa, että pavlov is always on your shoulder. Esimerkiksi agilityssä tyttö ottaa huomioon, jos jokin este on Ladylle pelottava, että yritetään saada esteestä Ladylle miellyttävä rauhassa eikä kiirehtien, joten käymme treenaamassa estettä kurssin ulkopuolella Ladyn tahtiin. Nyt on alkanut metsästyskausi ja Rölli ei pidä pyssyn paukkeesta, jota metsästä kantautuu. Rölli pysähtyy kävelyllä kuullessaan pyssyn paukahtavan ja annan Röllin arvioida rauhassa tilannetta ja jatkamme matkaa, kun Rölli siihen kykenee tai päätämme lähteä kotia kohti Röllin näin halutessa. Makupalaa Rölli ei ota paukahduksen jälkeen, että tilanne on Röllille niin jännittävä. Uskon, että Rölli pärjää paukkeen kanssa paremmin, kun saa hallita tilannetta ja näin omaa pelkoaan ja ehkä pelkokin näin ollen hellittää, että Rölli alkaa syömäänkin makupaloja jossain vaiheessa. Toki ääneen siedättämiseen löytyy parempiakin menetelmiä, mutta muina vuosina ei ole pauke näin lähellä kuulunut, joten en osannut ennakoida asiaa.

Blogs by the Guild -artikkelissa on juttua, saako koira sanoa EI. Vanhaan tapaan koiralle ei annettu mahdollisuutta sanoa EI vaan piti totella kun niin käskettiin. Nykyään tiedostetaan, että koiralla on mahdollisuus sanoa EI ja se otetaan huomioon ja mietitään, miksi koira haluaa sanoa EI. Koiran vuorovaikutus omistajan kanssa on suhdetta vahvistava tekijä ja varsinaista tiimityötä.

Artikkelissa käydään läpi eri vaihtoehtoja, miksi koira haluaa sanoa EI. Eikä se tarkoita, että koiran annetaan tehdä mitä tahansa, mutta otetaan eri mahdollisuudet huomioon, eikä vain ajatella, että koira on uppiniskainen, kun ei tottele ja koiralta otetaan luulot pois. Joskus koiralla on kipuja, jonka takia ei pysty esimerkiksi tottelemaan ”maahan” -vihjettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *