Rangaistuksen vetovoima

The Allure of Punishment -artikkelissa mietitään mikä siinä rankaisemisessa viehättää. Koiran tehdessä jotain kiellettyä, omistaja rankaisee koiraa, jolloin koiran vääränlainen käytös loppuu. Tai no loppuu ainakin joksikin aikaa. Omistajan käytös vahvistuu. Omistajan käytöksellä eli rankaisemisella on ollut toivottu seuraus, joten omistaja rankaisee toistekin. Positiivisella vahvistamisella sekä ennakoivalla suunnittelulla olisi kyllä päästy samaan tilanteeseen eli kielletty tekeminen olisi loppunut, jos olisi edes alkanut.

Rankaisemiseen jää koukkuun, sillä sitä tapahtuu koko ajan, ei pelkästään koirien kanssa. Rankaiseminen ei opeta mitään koiralle. Koira ei ymmärrä eikä opi, mitä pitäisi tilanteessa tehdä, jotta rangaistusta ei tulisi. Koira ei opi toisenlaista käytöstä. Omistaja rankaisee kovemmin ja useammin.

Rankaiseminen saa koirassa aikaan pelkoa sekä kipua. Positiivinen kouluttaminen sen sijaan saa aikaan kestäviä ratkaisuja, ei vain tilapäisiä ratkaisuja ongelmiin. Positiviinen kouluttaminen saa aikaan myös nopeita tuloksia. Vuorovaikutus omistajan ja koiran välillä aukeaa.

Artikkelissa on myös linkki Susan Friedmanin artikkeliin WHAT’S WRONG WITH THIS PICTURE? EFFECTIVENESS IS NOT ENOUGH

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *