Personal Space

Katselen Chirag Patelin luentoa, jossa tuli vastaan video arasta pennusta, joka ilmestyy penkeillä istuvien ihmisten luo. Pentu jännittyneenä menee penkin alle piiloon. Tällöin ihminen laittaa käden penkin alle pentua kohti.

Videossa on kyse, mitä pentu oppi tässä tilanteessa. Mahdollisesti pentu oppi käden tullessa penkin alle kohti pentua, että tästä käytöksestä tuli rangaistus eli penkin alle menemisestä rangaistiin. Käsi tunkeutui pennun alueelle (personal space). Aran koiran kanssa ei suositella laittamista kättä pentua kohti. Jos pakeneminen ei siis auta, niin pentu saattaa kokeilla seuraavaksi esimerkiksi näykkäisemistä. Pentu on laitettu liian vaikeaan tilanteeseen, kun vain pakeneminen tai näykkäiseminen ovat vaihtoehtoina.

Toinen asia on aran pennun hyppiminen omistajan jalkoja vasten. Tällöin pentu pyytää omistajaltaan apua pelottavassa tilanteessa. Pentu tulisi ottaa syliin, mutta myös lisäksi miettiä, että tilanne on jälleen liian pelottava pennulle.

Pentujen keskinäisissä leikeissä näkee tätä myös. Arka pentu yrittää karkuun riehakkaampaa pentua, mutta kun tilaa ei ole, riehakas pentu tunkeutuu aran pennun alueelle (personal space). Jälleen vaihtoehtona on vain esimerkiksi murina, näykkäisy. Pentu oppii näin, että hyökkäys on paras puolustus.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *