Klassinen ehdollistuminen

Klassinen ehdollistuminen

Kirjoittelenpa vähän asioita mitä opinnoissa on käyty läpi. Mielenkiintoisia pohdintoja on ollut sekä keskusteluja. Oikein antoisaa opiskelua kaiken kaikkiaan.

Klassinen ehdollistuminen on koiran ei-omatahtoista sekä tiedostamatonta reagointia johonkin ärsykkeeseen, joka oli koiralle aluksi täysin neutraali asia. Koiralle täysin neutraali (ehdollinen ärsyke) asia muuttuu merkitykselliseksi, kun tämä esiintyy ennen, yhtä aikaa tai jälkeen jonkin koiralle merkityksellisen asian (ehdoton ärsyke) kanssa. Ehdollinen ärsyke sekä ehdoton ärsyke muodostavat koiran mielessä mielleyhtymän. Ehdollinen ärsyke voi olla esimerkiksi klikkeri, sillä klikkeriä naksautettaessa koira tietää saavansa palkkion (ehdoton ärsyke).

Klassisesta ehdollistumisesta puhutaan myös tunnetilana. Koiralla on siis tietty tunnereaktio johonkin asiaan. Esimerkiksi ovikellon soidessa koira kiihtyy ja innostuu, kun ovikellon soiminen (ehdollinen ärsyke) tietää vieraiden tuloa (ehdoton ärsyke).

Klassinen ehdollistuminen esiintyy niin monella tavoin koiran elämässä, että kun asiaa rupeaa oikein pohtimaan niin löytää paljon oman koiransa elämästä esimerkkejä klassisesta ehdollistumisesta.

  • käskysanat (vihjeet)
  • treenihalli
  • ukkonen
  • katolta tippuva lumi
  • pallo…
    …vain muutaman mainitakseni.

Näitäpä voi miettiä oman koiran kohdalla minkälaisia reaktioita edellä mainitut asiat herättävät.

Näyttökuva 2014-10-25 kello 22.39.04

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *