Treeniperjantai

Oltiin Häntä ja Panta -hallilla treenailemassa kahden shelttipojan kanssa sekä tietysti Rölli ja Lady. Aiheena oli häiriöt ja itsehillintä.

Lady sai tehtäväksi ensin vapaata kontaktin hakua. Se meni niin hienosti että seuraavalla kierroksella lisättiin leikkimistä. Tämän jälkeen kokeiltiin vihjeiden erottelua. Kaikki sujuivat hienosti. En vain tahdo muistaa mitä kaikkea Lady teki, kun en ollut Ladya ohjaamassa.

Röllin kanssa tehtiin ensin käsikosketusta. Sen jälkeen vapaata kontaktin hakua sisältäen tietysti luopumista. Palkkioina käytettiin makupaloja että toisia koiria. Kun Rölli sai luvan palkkioihin, niin palkkiot eivät enää kiinnostaneet 🙂

Lopuksi vaikeutettiin tilannetta ja koiran piti olla rauhassa toisen koiran puuhaillessa lähempänä. Tässä alkoi jo Ladyn häntä heilua, kun pääsi Röllin touhuja katsomaan lähempää 🙂 Röllikin oli kiinnostunut Ladyn touhuista. On ne vain parivaljakko.

Oli mukava tuntinen mukavassa seurassa. On kiva, kun on löytynyt treeniryhmä tuttujen koirakoiden kesken. Kouluttaja keksii tosi hyviä harjoituksia.

Treenien jälkeen koiruudet juoksivat pihalla treenikavereiden kesken. Voiko olla parempaa päätöstä treeneille 🙂

Vuoden viimeinen koulutus

Vielä ehditään kolmen koirakon koulutukseen 30.12 ennen vuoden vaihtumista. Meitä on koulutuksessa Rölli, Lady sekä yksi muu sheltti omistajineen. Oli tulossa vielä neljäskin koirakko, mutta eivät päässeet paikalle töiden vuoksi. Mukava saada tällainen tuttu, pieni ryhmä kasaan ja mukava, osaava kouluttaja.

Aiheena meillä on mm. malttiharjoitukset, itsehillintä sekä häiriöt. Jännä nähdä mitä kouluttaja meille keksii. Jatketaan näitä pienryhmiä aina, kun kouluttajalla on aikaa. Kouluttaja on siis Riikka, Koirapalvelu Kannattavalta.

Muuten olen jatkanut siedättämisen+vastaehdollistamisen parissa treenikaverin kanssa silloin tällöin. Tänään pidettiin ihan maaseutupäivä koirien kanssa eikä käyty lainkaan kaupungin hulinoissa. Huomenna on kuitenkin taas menoa ja vilskettä.

 

Lauantaita

Kolmas kerta Röllin kanssa remmirähjä/arka koira -kurssilla. Yksi koirakko oli treeniryhmästä poissa, joten meitä oli kolme koirakkoa treenimässä. Röllin kanssa oli tosi hyvä meno päällä. Tuntui, että kaikki meni kuin oppikirjan mukaan. Koira oli rento ja omistajakin oli rennon puoleinen 🙂

Treenin aluksi nämä kaksi muuta koirakkoa rähjäsivät toisilleen, mutta Rölliä en päästänyt liian lähelle toisia koirakoita ja tarkkailin Röllin eleitä. Mukava, kun tosiaan treeni onnistui Röllin kanssa mielestäni täydellisesti. Rölli oli tosiaan rento joka tilanteessa haistellenkin talon nurkkia ja pensaita sekä merkkaillen. Lopuksi oli hyvä lähteä ja heittää Röllille pallo lähtiessä ja juosta onnellisena autolle. Kyllä oli koira väsynyt autossa, kun melkein tunti oltiin treenailtu.

Päivemmällä kävin Ladyn kanssa parin tunnin shelttilenkillä.

Lauantain harraste

Lauantaina kävin Röllin kanssa jälleen remmirähjä/arka koira -kurssilla. Me ei oltu Röllin kanssa ihan parhaimmassa vireessä, sillä kun kävimme pienellä lenkillä ennen kurssin alkua, Rölli säikähti jotain pamausta ja kulki vauhdilla autolle takaisin. Vartin ehti rentoutua ennen tunnin alkua autossa, mutta hieman oli hankaluuksia rentoutua treenipaikalla. Sain mielestäni Röllin hyvään vireeseen, niin eiköhän sieltä jänönen juokse treenipaikan sivusta. Rölli koitti ampaista jänön perään ja taas olimme rauhoittumisen parissa. Rölli ei niin vain unohda jänistä vaan tunnin lopuksi, kun kuljimme treenipaikalta autolle, Rölli innokkaana kulki jänön hajuja juoksupaikalle haistelemaan.

Tunti meni siis miten meni ja sain muistutella itselleni, että ”train the dog you have today”. Eli koiralla on vaihtelevuutta käytöksessään. Pitää katsoa, mihin koira tänään pystyy ja vahvistaa niitä hyviä käytöksiä. Olin hyvin valmistautunut erilaisin palkkioin ja ennakko-odotuksin, mutta Rölli ei ollut valmistautunut yhtä hyvin 🙂 Ja toki, kun kurssilla ollaan, niin se asettaa tiettyä painetta, kun kouluttajakin ehkä odottaa, että tänään kurssilaiset edistyvät. Kun treenailee itsekseen, niin todella pystyy suhteuttamaan treenit oman koiran mukaan. Jos mukana on treenikaveri, niin tulee hieman painetta, että treenikaverikin saisi hyvät treenit.

 

Kurssilla

Sattui silmään HundSpalla järjestettävä kurssi remmirähjille ja aroille koirille. Ilmoittauduin heti mukaan Röllin kanssa, sillä kurssin esittely vaikutti hyvältä :

Tehokurssi kaikille kenellä on ongelmia toisten koirien kohtaamisessa tai ihmisten kohtaamisessa, koirat jotka ratkaisevat tilanteet rähjäämällä tai pakenemalla. 
Harjoitellaan myös vieraan ihmisen kohtaamista ja opetellaan uusia käyttäytymismalleja ongelma tilanteisiin. Käytössä mm. BAT 2.0 menetelmä. 
Aktiivikoirat ja ylivilkkaat koirat myös tervetulleita, harjoitellaan rauhoittumista toisten koirien läsnä ollessa ja opetellaan suuntaamaan energia oikeaan suuntaan.
Tilanteet järjestetään niin, että kaikilla koirilla on hyvä olla, näin ollen rähjäämistilanteita ei pääse syntymään vaan kaikki pystyy keskittymään tehtäviin.
Harjoitukset koirakoiden toiveiden mukaan ja yksilöllisesti ohjattuna! 
Tule mukaan touhuamaan positiivisesti ilman rankaisuja!”

Koirakoulutus Noora Heikkinen järjestää tämän kurssin ja kurssi kestää viisi kertaa. Meidän maalaiskoirat on niin vähän toisten koirien kanssa tekemisissä sekä vähän näkevät toisia koiria, mikä ilmenee sitten tuijotuksena sekä hermostumisena.

Nyt on ensimmäinen tunti kurssia takana ja vaikuttaa tämän perusteella hyvältä kurssilta. Ensimmäisellä tunnilla tehtiin siedättämistä ja vastaehdollistamista. Pääosin siis sitä samaa mitä itsekin teen, kun saan vain treenikaveria. Etäisyys tuntui jokaisella koirakolla olevan kunnossa, sillä räyhäämisiä en huomannut esiintyvän. Röllikin oli rauhallinen ja katseli toisia koiria rauhallisesti. Meillä oli Röllin kanssa oikein hauskaa. 🙂