Röllimäisyyttä

Röllin kanssa asustelemme maaseudun rauhassa. Päivittäisillä kävelylenkeillämme emme välttämättä kohtaa lainkaan toisia koiria saati ihmisiä. Suoritamme lenkkimme siis todella rauhassa. Rölli on täysin eri koira kotikävelyillä kuin kaupunkikävelyillä. Näin varmastikin on jokaisella koiralla, että käyttäyminen muuttuu uudessa ympäristössä. Mutta Röllillä tämä muutos on valtava kun siirrymme maaseudulta kaupungin hälinään. Häiriötekijöitä tulee valtavalla paineella kaupungissa.

Olemme kulkeneet tietenkin kaupungin häiriöissä pennusta asti, jotta Rölli tottuisi kaikenlaisiin ympäristöihin. Mutta emme varmaankaan tarpeeksi siedättäneet, sillä Röllin käytös muuttui suuresti Röllin miehistyessä ja viettäessämme kesäloman 2013 suurimmaksi osaksi maalla. Huomasin Röllin olevan todella hermostunut kaupungin hälinöissä enkä saanut Rölliä rauhoittumaan. En tiennyt keinoja miten Rölliä rauhoittaa. Rölli ei pelkästään koittanut mennä hihnan pituudelta joka suuntaan hermostuneena, mutta Rölli käytti myös ääntänsä (haukkui, vinkui, vikisi).

Kävimme pennusta asti myös koirakoulutuksissa. Kurssit onnistuivat hyvin, kunnes tämä kesä 2013 koitti ja miehistyminen. Koirakoulutuksissa ilmeni samaa hermostuneisuutta. Rölli suoritti pyydetyt temput mallikkaasti, mutta heti tämän jälkeen alkoi haukkuminen enkä saanut Rölliä rauhoitettua. Rölli oli hermostunut toisten koirien läsnäollessa. Kokeilimme sitkeästi myös hallitreenejä, mutta luovutimme koulutukset, jotta emme olisi häiriöksi toisille koirakoille sekä katsoimme, että nämä koulutukset eivät ole Röllille hyväksi, kun Rölli on niin stressissä. Ajattelin, että antaa pojan kasvaa ja kokeillaan sitten uudestaan.

Tämä kiihtyminen ja hermostuneisuus kun ei kuitenkaan rajoittunut vain koirakoulutuksiin vaan myös arkielämään niin aloin katselemaan toisenlaisia koirakouluja, joissa tarjoittaisiin muutakin kuin tokoilua tai agilityä.  Otin yhteyttä koirakouluun, joissa tarjottiin koirille rauhoittumiskurssia, mutta ongelmamme kuultuaan koirakouluttaja ehdotti meille yksityistuntia. Tästä alkoikin sitten Röllin uudenlaiset kouluttamiset.

 

Näyttökuva 2014-7-21 kello 13.35.00