Peukku ylös!

Kahden koiran taloudessa olen opettanut koirille hiljaisen ”hyvä” -merkin. Eli jos toinen koira vielä tekee jotain, mistä en halua palkita, ja toinen koira tekee jo palkitsemisen arvoisesti, niin näytän hiljaisesti toiselle koiralle peukkua toisen koiran huomaamatta. Jos käyttäisin sanallista ”hyvä”, niin palkitsisin samalla sitä toista koiraa, joka ei tee vielä haluamallani tavalla, jos siis molemmat ovat kuulemisetäisyydellä. Nyt voin jo hiljaisesti ilmoittaa toiselle koiralle, että tuo käytös on palkitsemisen arvoinen ja palkka on ansaittu. Odotellaan vain vielä, että tuo toinenkin koira käyttäytyy palkitsemisen arvoisesti ja molemmat saavat peukut ylös 🙂

 

Noncontingent reinforcement

Olisiko concontingent reinforcement suomennettuna ehkäpä käytöksestä/tilanteesta riippumaton vahvistaminen? 🙂

Tässä ei vahvisteta mitään käytöstä, joten nimi on hieman harhaanjohtava. Kuitenkin koiralle annetaan palkkio (esimerkiksi omistajan huomiota), eli sama palkkio minkä antaisit oikeasta käytöksestä, mutta tässä tosiaan ei kiinnitetä huomiota koiran käytökseen.

Riippumaton vahviste toimii samoin kuten sammuttaminen, mutta vältetään sammuttamisen sivuvaikutukset. Kuitenkin ongelmakäytökset vähenevät.

 

Perjantain treenit

Perjantaiaamu meni treenatessa siedättämisen ja vastaehdollistamisen parissa. Samalla tuli lenkkeiltyä ennen ja jälkeen treenin. Siedättäminen ja vastaehdollistaminen on vahva työkalu. Sitä voi harjoittaa melkeinpä missä vain ja milloin vain ja kohteena mikä vain.

Leikki on myös vahva työkalu. Koiran tunnetila saadaan hyvinkin selville leikin avulla. Sekä tunnetila saadaan muutettua.

Lauantaina vuorossa myöskin treenailua siedättämisen ja vastaehdollistamisen parissa.

Locus of Control

Locus of control, suomeksi hallintakäsitys, tarkoittaa yksilön kontrollia omasta elämästään. Puhutaan sisäisestä hallintakäsityksestä, jolloin ihminen uskoo voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Ulkoisesta hallintakäsityksestä puhuttaessa ihminen ei usko voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä (esim. kohtalo).

Oman elämänsä hallinta on ahdistuksen pahin vihollinen. Annetaan koiran hallita omaa elämäänsä, niin koiran ahdistus helpottaa. Jos hallintaa omaan elämäänsä ei ole, johtaa tämä masennukseen sekä ahdistukseen. Koiran ongelmallinen käytös johtuu usein ulkoisesta hallintakäsityksestä.

”The dog that aggresses at other dogs when they get too close also believes he can’t control who attacks him, who invades his space, or who is friendly; so he preempts with aggression.”

Positiiviset, modernit kouluttamismenetelmät vähentävät koiran stressiä ja ahdistusta, lisäten koiran sisäistä hallintakäsitystä. Koiran voi myös antaa tehdä valintoja elämässään. Vahvistetaan koiran hyviä käytöksiä, eikä aina vaadita käytöksiä.

Artikkeli

 

ABC -analyysi

A = Antecedent (ennen käytöstä)
B = Behavior (käytös)
C = Consequence (käytöksen jälkeen)

ABC – analyysiä on hyvä käyttää miettimään, miksi koira käyttäytyy tietyllä tavalla. Mitä ympäristössä tapahtuu ennen koiran käytöstä ja mitä ympäristössä tapahtuu koiran käytöksen jälkeen.

Koiran motivaatio käytökseen vaihtelee. Esimerkiksi jos luoksetuloa palkataan aina makupaloilla, miten käy kun koiran maha on täynnä. Kannattaa palkita monin eri palkkioin, kuten leluin, koirakavereilla. Luoksetulosta tulee erilaisin palkkioin paljon vahvempi. Sama koskee tietysti muitakin käytöksiä, mitä koiralle opetetaan, että palkkioita kannattaa vaihdella.