Virikematto

Keksin virikematolle lisää käyttöä. Vieraiden tullessa koirat ovat alustalla, josta vapautan ne virikematolle. Siinäpä koirat nuuskuttelevat ja etsivät herkkuja samalla rauhoittuen. Melkeinpä voisi tilata toisenkin virikematon, niin saisivat molemmat rauhassa etsiä omalta matolta.

BAT -treeneissä on tervehditty treenikoirakkoa. Toki siedättämis+vastaehdollistamistreeneissäkin on päästy tervehtimisvaiheeseen. Ja jatkettu harjoituksia eteenpäin. Pitäisi saada uutta koirakkoa BAT -treeniin. Kun on tervehditty niin lähinnä itsehillintätreeniä voi tutun koirakon kanssa harrastaa ja mielestäni siedättämis+vastaehdollistamistreeneissä todella kontakti omistajaan vahvistuu sekä itsehillintä kehittyy.

Reaktiivisen koiran eettinen kouluttaminen

Luin reaktiivisen koiran eettisestä kouluttamisesta, mutta toki eettinen kouluttaminen tulisi kuulua jokaisen koiran kouluttamiseen. Vältetään tarpeettoman stressin aiheuttamista varsinkin reaktiivisen koiran kanssa.

Mielenkiintoinen kappale osui silmään vihjeistä, jotka annetaan, kun koira on kiihtynyt sekä koiran reagoinnin ketjuttamisesta. Esimerkiksi koira räyhää, annat vihjeen ”katso” ja sen jälkeen ”istu”, jonka jälkeen koira saa palkkion. Tämän jälkeen, jos koirasi nousee seisomaan, katsoo ärsykettä, niin seuraava käytös on jälleen räyhääminen. Ja kierre on valmis: huonoa käytöstä seuraa hyvä käytös, jonka jälkeen jälleen huono käytös. Ja kun tätä tapahtuu usein, koira liittää tähän oman vihjeen.

Jos koiralle opetetaan vihjeitä, kun koira on kiihtynyt, koira liittää vihjeeseen kiihtyneen tilan.

Lukaisinpa itsehillinnästä

Barksilta löytyi mukava artikkeli itsehillinnästä. Kun koiraa jokin turhauttaa, niin sitten se on menoa 🙂 Koira pitäisi siis opettaa kestämään turhautumisia.

Miksi osa koirista kestää turhautumista paremmin kuin toinen, on osittain DNAssa ja myös tosiaan kouluttamisen tulosta. Parempi itsehillintä lisää koiran hyvinvointia. Esimerkiksi ongelmakäytökset eroahdistuksen yhteydessä ovat osaltaan turhautumista.

Mitkä asiat aiheuttavat koirallesi turhautumista. Esimerkiksi hihnalla estäminen saattaa aiheuttaa turhautumista, kun koira tahtoisi lähestyä jotain asiaa ja tutkia. Hyvä hihnakäytös estää turhautumista.  Listaamalla turhautumiset, voidaan ennakoida tilanteet ajoissa ja opettaa koiralla selviytymismekanismit. Jätä-vihje, istuminen kun tervehditään sekä luvan odottaminen lelun ottamiseen lisäävät itsehillintää. Lelut, joiden sisällä on herkkua, lisäävät myös itsehillintää, kun koiran täytyy urakoida herkut lelun sisältä pois. Loppu/riittää -vihje on myös hyvä opettaa koiralle, jolloin koira tietää, että nyt palkkiota ei ole tulossa eikä muutakaan puuhaa.

Koiran ei pidä aina saada mitä haluaa varsinkin jos koira ennakoi haluamaansa. Tällöin voidaan antaa toinen palkkio. Muistetaan kuitenkin koiran tarpeet.

Oravat aiheuttavat Röllille paljon turhautumista 🙂 Ilokseni olen huomannut, että jos näemme oravan tarpeeksi kaukaa, niin Rölli kääntyy oravasta pois, jonka palkkaan runsaasti, sillä mieluusti Rölli jatkaisi matkaa oravan luo. Jos vain pystymme, niin vältämme oravakohtaamisia 🙂 Harmittavasti vain oravat tipahtavat usein juuri kuonon edestä.

Ladylle turhautumista aiheuttaa juurikin hihnalla estäminen, kun pitäisi päästä äkkiä jonkin mielenkiintoisen hajuvanan perässä. Tässäkin täytyy vain harjoitella malttia ja ottaa vaikka etäisyyttä tuohon hajuvanaan.

 

 

Luopuminen

Luopuminen

Luopumisharjoitukset kehittävät koiran itsehillintää sekä auttavat keskittymään. Koiran täytyy osata ensin luopua asiasta saadakseen sen. Koiralle syntyy työmoraali, jolloin koira unohtaa palkkion ja keskittyy toimintaan.

Luopumisharjoituksia löytyy juutuubista paljon. Perusharjoitushan on, että omistajalla on nami kädessä, josta koiran tulee luopua saadakseen namin. Tässäpä esimerkki video Kikopup .

Näyttökuva 2014-11-01 kello 16.28.36