ABC -analyysi

A = Antecedent (ennen käytöstä)
B = Behavior (käytös)
C = Consequence (käytöksen jälkeen)

ABC – analyysiä on hyvä käyttää miettimään, miksi koira käyttäytyy tietyllä tavalla. Mitä ympäristössä tapahtuu ennen koiran käytöstä ja mitä ympäristössä tapahtuu koiran käytöksen jälkeen.

Koiran motivaatio käytökseen vaihtelee. Esimerkiksi jos luoksetuloa palkataan aina makupaloilla, miten käy kun koiran maha on täynnä. Kannattaa palkita monin eri palkkioin, kuten leluin, koirakavereilla. Luoksetulosta tulee erilaisin palkkioin paljon vahvempi. Sama koskee tietysti muitakin käytöksiä, mitä koiralle opetetaan, että palkkioita kannattaa vaihdella.

 

 

Treenit leikkien

Treenit leikkien

Tänään meillä oli yksäritreeneissä aiheena leikkiminen, joten Röllin lelut olivat mukana. Aloitimme “ole hyvä” -sanan opettamisella, mikä tapahtui sanomalla “ole hyvä”, jonka jälkeen tiputin makupaloja maahan. Tätä tehtiin muutamisen kertaa. Sitten olikin tauon paikka ja “ole hyvä” -tehtävä uusittiin.

Seuraavaksi otettiin lelu mukaan harjoitteluun. Kannattaa ottaa ei-niin-innostava-lelu ensiksi. Lelu laitetaan maahan. Rölli sai tarttua leluun tai olla tarttumatta. Minä en huomioi lelua ollenkaan vaan jatkoin “ole hyvä” -tehtävää kuten aiemminkin. Näin koira oppii luopumaan leluistaan eikä lelusta tule kiistaa omistajan eikä koiran välille. Myöskin koira ensin kiihtyy lelusta, mutta samalla kiihtyminen lakkaa, kun kuuluu “ole hyvä”. Koira oppii itsehillintää.

Harjoitusta jatkettiin kouluttajan leikittäessä Rölliä lelulla. Kun sanoin “ole hyvä”, leikki loppui ja Rölli sai syödä makupalat. Jos koira ei menisi makupaloille, vaan jatkaisi leikkiä, kouluttaja olisi passiivinen lelun kanssa.

Samoja harjoituksia tehtiin kiinnostavimmilla leluilla. Myös vinkuva pallo otettiin mukaan, josta Rölli niin pitää. Kuitenkin “ole hyvä” -sana sai Röllin lopettamaan leikin ja menemään etsimään makupaloja. Myös itse leikitin Rölliä lelulla pienen hetken, jonka jälkeen sanoin “ole hyvä”, pudotin lelun ja tiputtelin makupaloja. Seuraavaksi jätin lelun käteeni leikin jälkeen ja sanoin “ole hyvä”.

Teimme myös luoksetulo-harjoituksia leluilla. Jätin Rölliin paikalleen istumaan, kutsuin luokse ja samalla juoksin lelu kädessä kauemmas Röllistä. Luoksetulopalkaksi Rölli sai siis leikkiä. Tämän jälkeen “ole hyvä” ja makupaloja maahan, jotka Rölli sai käydä syömässä.

Palkkasin Rölliä luoksetulosta myös pallolla. Röllin juostessa luokse, heitin pallon taakseni, jonka Rölli sai käydä hakemassa. Hetken kuluttua “ole hyvä” ja Rölli sai syödä makupalat maasta.

Todella helppoa lelun luovuttamista sekä hyvää palkkaamista leikillä onnistuneista suorituksista. Tätä täytyy jatkaa ensin kotona harjoitellen. Sen jälkeen siirretään harjoitukset pihalle ja muihin ympäristöihin.

 

Näyttökuva 2014-10-3 kello 18.19.25

Saalisviettisen luoksetuloharjoitus

Saalisviettisen koiran luoksetuloharjoitus

Saalisviettiselle koiralle on hyvä luoksetuloharjoitus, jossa huudetaan koira pois jostain vaikka lelua jahtaamasta.

  1. Koira lähtee heitetyn lelun perään.
  2. Huudetaan “tule” ennen kuin koira ehtii heitetyn lelun luokse.
  3. Koira kääntyy omistajaa kohden -> merkataan “hyvä” tai klikkerillä
  4. Heitetään toinen lelu palkkioksi toiseen suuntaan

Voidaan käyttää samanlaisia leluja tai sitten ensiksi heitetty lelu on koiran mielestä ei niin mieleinen kuin omistajalla oleva toinen lelu, joka heitetään palkkioksi luoksetulokutsuun reagoinnista.

Hieman luoksetulosta

Hieman luoksetulosta

Jatkan muistiinpanoja kirjasta “Naksutinkoulutusta koirallesi”. Kirjassa on juttua mm. ärsykekontrollista ja esimerkkinä ärsykekontrollin toteuttamisesta on mm. luoksetulo.

Uutta toimintoa kouluttaessa tulee muista 80% sääntö, jotta kriteeriä kannattaa nostaa. Kun aiotaan toimintoon lisätä vihje, tulisi onnistumisprosentin olla vähintään 95%.

Luoksetulo -vihje annetaan koiran tullessa ohjaajan luokse. Näin saadaan luoksetulo -vihjeelle onnistuneita suorituksia. Vihje annetaan siis, kun koira on tulossa omistajan luokse oma-aloitteisesti.

Luoksetulo -vihje voidaan antaa seuraavaksi, silloin kun koira on lähdössä tulemaan omistajan luokse. Koira nostaa kuononsa maasta ja kääntyy omistajaa kohti. Jos koira ei reagoi vihjeeseen kolmen sekunnin sisällä, luoksetulo -harjoitus keskeytetään esimerkiksi kääntymällä poispäin koirasta. Luoksetulo -vihjettä voidaan kokeilla vielä kerran, sillä usein koira reagoi nopeammin seuraavalla kerralla. Reagointiaikaa voidaan alkaa pienentää, kun koira reagoi vihjeeseen hyvin.

Luoksetulo -vihjettä voi alkaa antaa yhä haastavemmassa tilanteessa. Koiran oma-aloitteisuutta on myöskin hyvä palkita satunnaisesti.

Jotain jäi laittamatta eiliseltä

Jotain jäi laittamatta eiliseltä

Tänään on lenkkeilty maaseudun rauhassa koko päivä. Ei olla nähty yhtään koiraa, mutta lehmiä ja lampaita sen sijaan. Kaksi ihmistä tuli vastaan, joita sitten pitikin jututtaa. Rölli ei enää haukahda näitä yllättäviä ihmisiä (naksautan vielä ja palkkaan, kun Rölli huomaa ihmisen), mutta kun alamme juttelemaan niin siinä saattaa sanasen joskus sanoa. Pitäisi tuokin ennakoida. Kyllä jälkimmäisen jutustelun ja haukahtelun kohdalla ajattelin, että tuli tehtyä oma virhe, jonka sitten ennakoin ensi kerralla.

Olemme treenailleet eilisen yksärin ohjeiden mukaan. Emme ole välttämättä viittä temppua harjoitelleet lenkin aikana, mutta kahta nyt ainakin. Parempaan palkkaan temppujen harjoittelussa olen siirtynyt, jos pelkkä kuivamuona ei ole maittanut. Kun muutama kanapala on mennyt suusta alas, niin sitten olen kuivamuonaakin laittanut palkkana seuraavaksi ja on maittanut. Kissanmärkäruoka/kuiva muona -seosta olen viskellyt maahan palkkanakin ja on kyllä Röllille maittanut.

Pitkässä liinassa lenkkeiltiin aamumetsässä. Olipas kyllä vetäviä hajuja metsä pullollaan ja Rölli ois mennyt ties missä, jos ei olisi ollut pitkää liinaa. Paljon harjoittelen “täällä” -käskyä. Koitan katsoa onnistuneita suorituksia, että Rölli tosiaan tulee joka kerta luokse, mutta kyllä nyt joskus menee mäkeenkin, kun Rölli pysähtyy hajulle kesken matkan. Palkkaan vaihtelevasti lelulla ja lihapaloilla, mutta enimmäkseen lihapaloilla. Ja otan muutaman juoksuaskeleen Röllistä poispäin.

Kuten otsikkokin kertoo, niin jäi laittamatta ainakin yksi asia eilisestä yksäristä, joka tuli mieleen tämän päiväisellä lenkillä.

  • Röllin koittaessa mennä haistelemaan kävelytien toista puolta, pysähdyn ja sanon Röllille käskyn “laitaan” ja näytän kädellä, että pitäisi tulla tänne samalle laidalle kuin missä minäkin olen. “Laitaan” -käskyn olen siis opettanut naksun avulla jo aikojen alusta. Lähden liikkeelle vasta kun Rölli on oikeassa laidassa.

Huomenna ollaankin kaupungin vilskeessä harjoittelemassa citywalkingia. Ajattelin ottaa rauhoittumisviltin mukaan, sillä viikonloppuna on pienryhmätreenit, joten voisi muistutella rauhoittumista viltille. Tauko rauhoittumisviltillä on Röllin mielestä mukava harjoitus, kun viltillä on aina saanut makupaloja ja Röllille on selkeää, mitä viltillä tulee tehdä (mennä maate).

Näyttökuva 2014-10-14 kello 22.20.48