Perjantain pienryhmätreenit

Perjantain pienryhmätreenit

Meillä oli perjantaina kiireinen päivä, kun aamulla oli JessiCan yksäri ja iltasella pienryhmätreeni. Hyvin selvittiin molemmista.

Pienryhmätreeneissä aiheena oli rauhoittuminen. Koirille naksuteltiin viltille menemisestä. Tämän jälkeen lisättiin “maahan” -käsky, kun koira on viltillä. Sitten odotettiin josko koira alkaisi itse tarjoamaan maahan-menoa viltillä. Röllin kanssa edettiin tuohon viimeiseen osioon eli Rölli tarjosi viltillä ollessaan maahan-menoa. Kotiläksyksi tuli harjoitella tätä lisää eli lisäämme tähän käytökseen käskyn.

Keskustelimme myös koiran kanssa leikkimisestä ja kävimme kouluttajan leluilla leikkimässä Röllin kanssa. Rölli oli innokas varsinkin karvaisiin leluihin. Kilisevä pallo ei nyt Rölliä innostanut yhtään. Myös heitetyn lihapullan perään lähti, mutta jätti osan syömättä saalistuksen jälkeen. Leikitin myös pitkällä nakilla Rölliä. Tästä leikistä Rölli myös innostui ja sai syödä nakin lopuksi. Mietin tätä nakkileikkiä, että tuota voisi lenkin päätteeksi tehdä. Ehkäpä vielä voisi sitoa nakin naruun, jota vetelisi sitten saaliina pitkin metsiä.

Leikkiminen

Leikkiminen

“When pigs fly” -kirjan hyvillä jutuilla jatkan taas.

Leikkiminen on hyvä tapa palkata koiraa ruoan lisäksi. Pelkästään ruoalla palkkaaminen saattaa alkaa kyllästyttämään koiraa, sillä koira tietää tällöin aina mitä palkkiona on tulossa. Koiran kyllästyminen ilmenee hitaana tottelemisena tai tottelemattomuutena. Kannattaa siis vaihdella palkkioita niin koira ei ikinä tiedä, mikä palkkio on tulossa hyvästä käytöksestä ja koira on innostunut omistajan kanssa puuhailemiseen.

Lenkeille otankin Röllin kanssa joka päivä jonkin uuden lelun mukaan. Olisikohan minulla sitten seitsemän lelua kaapissa, jotka vaihdan joka päivä. Nämä ovat kaikki hieman erilaisia leluja. Joihinkin olen kiinnittänyt pitkän narun niin Rölli saa kunnolla saalistaa lelunsa. Joissakin on karvaa, mistä Rölli tykkää erityisesti.

Todella leluista innostuneelle koiralle, joka ei halua luopua leluistaan, voi opettaa “irti” -käskyn seuraavasti : laitetaan koira “odota” -käskyn alle. Lelu laitetaan maahan pienen matkan päähän koirasta. Koira vapautetaan ja naksautetaan heti kun koira ottaa lelun suuhunsa. Koira oletettavasti tällöin pudottaa lelun, jolloin koiralle voi antaa makupalan. Koira saa taas mennä lelun luokse. Naksautetaan taas, kun koira ottaa lelun. Jos koira tiputtaa lelun jostain syystä koulutuksen aikana, naksautetaan ja annetaan makupala. Näin koira oppii, että voi ansaita makupalan sekä ottamalla että pudottamalla lelun.

Koira saattaa leikkiä innokkaasti kotona leluilla, mutta toisessa ympäristössä sama leikki ja lelu ei innosta yhtään. Tämä johtuu siitä, että koira ei tunne oloansa miellyttäväksi leikkiäkseen vaan on hermostunut ympäristöstään. Kotona kannattaa kuitenkin palkata hyvästä käytöksestä koiraa motivoivilla leluilla, sillä hyvä käytös vahvistuu sekä käytöksen että palkkion välille tulee positiivinen mielleyhtymä.

Näyttökuva 2014-9-18 kello 22.04.42