Virikematto

Keksin virikematolle lisää käyttöä. Vieraiden tullessa koirat ovat alustalla, josta vapautan ne virikematolle. Siinäpä koirat nuuskuttelevat ja etsivät herkkuja samalla rauhoittuen. Melkeinpä voisi tilata toisenkin virikematon, niin saisivat molemmat rauhassa etsiä omalta matolta.

BAT -treeneissä on tervehditty treenikoirakkoa. Toki siedättämis+vastaehdollistamistreeneissäkin on päästy tervehtimisvaiheeseen. Ja jatkettu harjoituksia eteenpäin. Pitäisi saada uutta koirakkoa BAT -treeniin. Kun on tervehditty niin lähinnä itsehillintätreeniä voi tutun koirakon kanssa harrastaa ja mielestäni siedättämis+vastaehdollistamistreeneissä todella kontakti omistajaan vahvistuu sekä itsehillintä kehittyy.

Kiirettä pitää

Nyt on ollut kiirettä ettei ole ehtinyt blogissa pyörähtämään. On ollut treenejä, sekä agility että arjen treenejä (BAT sekä siedätys+vastaehdollistaminen). Kävin kuuntelemassa Jirka Vierimaan luentoa. Jirka luennoi koirien impulsiivisesta käyttäytymisestä, mikä oli hyvin mielenkiintoista. Jirka on hauska luennoitsija, että neljän tunnin luento meni vauhdikkaasti.

Piti käydä kengätkin ostamassa, kun ne Partioaitasta ostetut kengät meni hajalle. Siirryin sitten Ecco -valikoimaan ja olen ollut tyytyväinen. On keveät ja jalkaan hyvin istuvat kengät. Saas nähdä kauanko nämä pysyvät matkassa. Samalla ostin kengät kuivimmille ilmoille, ettei tartte lähteä kohta uudestaan kenkiä valkkaamaan.

 

 

 

Valoisammat päivät

Mukava, kun alkaa olla valoisampaa koko ajan. Tänään treenailtiin Röllin kanssa BATn merkeissä. Löytyi BATsta kiinnostunut ihminen, joten on alettu yhdessä tutustumaan BATn saloihin.

En oikein tiedä vielä, mitä tuosta BATsta ajattelisi, kun nyt sitä on päässyt kokeilemaan. Se ei ole helppoa kuten luulisi vaan koira pitää saada kiinnostumaan hajuista. No, se kuulostaa helpolta, mutta yhtäkkiä kädessä onkin koira, joka ei haistele maata lainkaan vaikka tavallisesti nenä on maassa melkein koko ajan. Pitäisi kulkea koiran perässä, mutta koirapa odottaakin omistajalta koko ajan vihjettä minne mennään. NinjaBAT sujuu aina, mutta oikea treeni tökkiikin.

No, treeni lähti kuitenkin käyntiin ja 45 minuuttia meni hurjalla vauhdilla. Koirakin oli koira ja ajan kuluessa syventyi vain enemmän ja enemmän hajuihin. Se on oppimista tämän BATn kanssa niin kuin kaikkien muidenkin menetelmien kanssa. Mutta tosi hyvä mieli jäi treenin jälkeen.

Sheltin kanssa kävin vielä treenin jälkeen treenipaikan haistelemassa ja sheltti oli hajuista aivan innoissaan. Puoli tuntia pyörittiin samalla alueella haistellen ja ohimeneviä koiria katsellen. Ensi viikolla onkin sitten sheltin vuoro kokeilla ja uskon, että nenä maassa mennään.

Muistiksi vielä, että noin 15 minuutin alkulämmittely oli meille hyvä ennen treeniä. Sama täytyy tehdä sheltin kanssa.

Siedättämisestä ja vastaehdollistamisesta

Koirakoulu Verkossa on hyviä artikkeleja luettavaksi. Mm. siedättämisestä ja vastaehdollistamisesta löytyi todella hyvää asiaa. Kannattaa lukea, jos tarvitsee työstää oman koiran pelkoja pois. Koira alkaa itse hallitsemaan mielentilaansa pelottavan asian ollessa läsnä ilman omistajan puuttumista mm. vihjeitse.

Itse käytän paljon siedättämistä ja vastaehdollistamista hyödyntäen myös BATia. Tavoitteenahan on mm. luonnollisiin palkkioihin siirtyminen.

Kurssilla

Sattui silmään HundSpalla järjestettävä kurssi remmirähjille ja aroille koirille. Ilmoittauduin heti mukaan Röllin kanssa, sillä kurssin esittely vaikutti hyvältä :

Tehokurssi kaikille kenellä on ongelmia toisten koirien kohtaamisessa tai ihmisten kohtaamisessa, koirat jotka ratkaisevat tilanteet rähjäämällä tai pakenemalla. 
Harjoitellaan myös vieraan ihmisen kohtaamista ja opetellaan uusia käyttäytymismalleja ongelma tilanteisiin. Käytössä mm. BAT 2.0 menetelmä. 
Aktiivikoirat ja ylivilkkaat koirat myös tervetulleita, harjoitellaan rauhoittumista toisten koirien läsnä ollessa ja opetellaan suuntaamaan energia oikeaan suuntaan.
Tilanteet järjestetään niin, että kaikilla koirilla on hyvä olla, näin ollen rähjäämistilanteita ei pääse syntymään vaan kaikki pystyy keskittymään tehtäviin.
Harjoitukset koirakoiden toiveiden mukaan ja yksilöllisesti ohjattuna! 
Tule mukaan touhuamaan positiivisesti ilman rankaisuja!”

Koirakoulutus Noora Heikkinen järjestää tämän kurssin ja kurssi kestää viisi kertaa. Meidän maalaiskoirat on niin vähän toisten koirien kanssa tekemisissä sekä vähän näkevät toisia koiria, mikä ilmenee sitten tuijotuksena sekä hermostumisena.

Nyt on ensimmäinen tunti kurssia takana ja vaikuttaa tämän perusteella hyvältä kurssilta. Ensimmäisellä tunnilla tehtiin siedättämistä ja vastaehdollistamista. Pääosin siis sitä samaa mitä itsekin teen, kun saan vain treenikaveria. Etäisyys tuntui jokaisella koirakolla olevan kunnossa, sillä räyhäämisiä en huomannut esiintyvän. Röllikin oli rauhallinen ja katseli toisia koiria rauhallisesti. Meillä oli Röllin kanssa oikein hauskaa. 🙂