Treenikoira

Mietiskelin viimeksi agilitytreeneissä, että on se sheltti on melkoinen agilitykoira. Varmasti sheltistä on muuhunkin, mutta mulla ei ole nyt kokemusta muusta kuin agilitystä sheltin kanssa. 🙂

Tähän mietiskelyyn päädyin, kun treenasimme kontakteja. Kontaktit on mielestäni tylsiä treenata 🙂 ja mietin, että onkohan sheltinkin mielestä. Mutta sheltti pisteli treeniä menemään kovalla innolla. Kun oli kontaktilta vapautettu, niin ei kuin heti uudestaan kontaktille. Treeni-into oli ällistyttävä ja aina vain uudestaan että kiirettä piti perässä pysyä. Sheltti siis jaksoi kerrata uudestaan ja uudestaan ja toki vaikeutimme treeniä. Sitä jotenkin usein kangistuu samaan treeniin, kun pitäisi edetäkin. Onneksi tällä kertaa olimme virkeinä treenaamassa ja muistimme laittaa lisää haastetta.

Lähinnä siis ihmetyttää tuo treeni-into ja kertaamisen into. Toki tunnin lopulla alkaa näkymään väsymystä ja onneksi tunnin lopuksi usein teemme rauhoittumisharjoituksia. Emmekä koko treeniaikaa mikä meillä on yhdelle esteelle kerrallaan aina välttämättä käytä treenaamiseen vaan annamme Ladyn katsella treenikavereiden työskentelyä ja tottua meteliin ja melskeeseen. Ja tulee itselläkin hengähdettyä.

Viikon agilityt

Viikolla ei pihamaalla ehditty treenailemaan agilityesteiden kanssa. Keppien pujottelua mietiskelin, että olisiko 2×2 -systeemi hyvä, mutta enpä ole sen enempää asiaa pohdiskellut 🙂

Sunnuntain treeneissä teimme hyppy-hyppy-putki, jossa hypyt olivat vinossa suhteessa putkeen. Otimme myös hypyn takaakierron.

Keinua treenasimme seuraavaksi. Vielä ei itsekseen keinua paukauta alas, mutta ei kauas enää mene, kun mikään kouluttajan tekemä paukuttaminen ei hirvittänyt.

Keppien pujottelu oli sitten vuorossa. Saisi siinä töitä tehdä kun vain osaisi, miten edetä. Mutta otimme vain tuota 2×2 -menetelmää, kun en tiedä miten noita harjoittelisi.

Hyppy-rengas -treeniä. Kyllä käsivihje voittaa suullisen vihjeen, tämä taisi olla tutkittukin asia. Mutta jos antaa vihjeen ”rengas” niin ei mitään tapahdu. Otapa siihen käsivihje mukaan, niin johan koira hyppää renkaan. En tiedä, pitäisikö koiran mennä esteet ilman käsivihjettäkin ettei aina tartte olla katsomassa mihin se käsi osoittaa. 🙂 Muutenhan voisi huitoa radan menemään, jos ei koira suullista vihjettä kuuntele.

Lopuksi takaakiertoa. Ihan uusi asia oli tämä. Harjoittelimme hypyn kanssa.

Agility kyllä mietityttää, että miten tässä kaiken oikein tekisi. Yhtä huitomista tuo on ja juoksemista, että kyllähän pitäisi noita suullisiakin vihjeitä koiran oppia kuuntelemaan. Vai?

Agiliitoa

Sunnuntain agilitytreeneissä teimme ensin pituus-muuri-hyppy. Sehän oli yhtä hyppyä ja juoksua 🙂

Tämän jälkeen oli vuorossa pöytä-pussi. Tässä huomasimme, ettemme olekaan harjoitelleet pöydällä pysymistä, kun ohjaaja lähtee kauemmas pöydästä 🙂 Saimme onnistumaan pöytä-pussi -yhdistelmän, mutta kotiläksynä täytyy nyt harjoitella pöydällä pysymistä ohjaajan edetessä.

Viimeisenä sarjana oli hypyn takaakierto, josta toiselle hypylle. Tässä ei ollut ongelmia.

Lopuksi yhdistimme hypyn takaakierron – hyppy – pituus – muuri – hyppy. Nämä pitkät sarjat ovat hauskoja 🙂

Pihapuuhia

Olen aktivoitunut pihalla treenailemaan lenkin jälkeen koirien kanssa. Toin metallihäkin ulos, niin toisen koiran ollessa häkissä toisen kanssa treenailen. Toki häkissä oleva koirakin saa häkkitreeniä ja olen ollut tyytyväinen, kun molemmat koirat ovat viihtyneet hyvin häkissä toisen treenatessa. Palkkaan kovasti kyllä häkkiin.

Agilityjuttuja olen treenaillut eli hyppyä. On kolme vihjettä, jonka toivottavasti koirat erottavat toisistaan jossain vaiheessa 🙂 Suora hyppy, hyppy-kääntö sekä hypyn taakse-hyppy. Eli ei mitään ihmeellisiä juttuja treenailla 🙂

Alustalla pysymistä myös treenailen terassilla. Koitan vahvistaa alustaa todella hyväksi ohikulkijoiden mennessä ohi sekä muuhunkin tarpeeseen on hyvä yleistää. Alustatreenit on kyllä hyviä ja tuo alustaidea muutenkin on tarpeeseen useassa tilanteessa.

nayttokuva-2016-10-20-kello-19-38-36

Agilityohjausta

Sunnuntain agilityssä meitä oli kolme shelttikoirakkoa paikalla. Ensi viikolla mukaan liittyy yksi erirotuinen, joten ihan shelttilinjalla ei pysytä 🙂

Hypyllä treenasimme suoran linjan hyppyä, siivekkeen takakiertoa yhdistettynä hyppyyn sekä hyppyä yhdistettynä siivekkeen kiertoon. Meniköhän nuo kuvailut nyt oikein, mutta jospa ne nyt jotain kertoisivat mitä treenattiin. Kotona pitää treenata tuota hyppyä yhdistettynä siivekkeen kiertoon vihjeen alle. Pihalla on hyppyeste, jossa voi tuota hyvinkin treenata.

A-estettä treenattiin. Ladylla ei tunnu olevan enää mitään pelkoja mitään estettä kohtaan. Lähinnä keinu tarvitsee vielä lisää treeniä, jotta paukaus ei hirvittäisi. Tähän mennessä keinua on treenattu kouluttajan avustuksella. A-esteellä treenattiin hallitumpaa kiipeämistä ja alastuloa 🙂 Kyllä on hirmuinen tuo A-este pienelle sheltille.

Keppien lisäksi treenasimme mutkaputkea yhdistettynä hyppyyn. Hypyllä aloitimme, jonka jälkeen ohjaus putkeen. Hyppyä treenasimme takakierrolla-hyppy tai hyppy-eteenkierrolla. Mutkaputki ei pelottanut lainkaan, vaikka näyttää pimeältä paikalta.