Virikematto

Keksin virikematolle lisää käyttöä. Vieraiden tullessa koirat ovat alustalla, josta vapautan ne virikematolle. Siinäpä koirat nuuskuttelevat ja etsivät herkkuja samalla rauhoittuen. Melkeinpä voisi tilata toisenkin virikematon, niin saisivat molemmat rauhassa etsiä omalta matolta.

BAT -treeneissä on tervehditty treenikoirakkoa. Toki siedättämis+vastaehdollistamistreeneissäkin on päästy tervehtimisvaiheeseen. Ja jatkettu harjoituksia eteenpäin. Pitäisi saada uutta koirakkoa BAT -treeniin. Kun on tervehditty niin lähinnä itsehillintätreeniä voi tutun koirakon kanssa harrastaa ja mielestäni siedättämis+vastaehdollistamistreeneissä todella kontakti omistajaan vahvistuu sekä itsehillintä kehittyy.

Agilitypäivitys

Eilen oli Ladyn agilitytreenit. Meitä oli vain kaksi koirakkoa paikalla, joten tilaa oli rellestää. Kovasti ei tosin rellestetty vaan ensin tehtiin pientä voimistelua 🙂

Lady opetettiin pujottelemaan jalkojen välistä. Tehtävän sujuessa omistaja alkoi tehdä syvempää askelkyykkyä.

Omistajan maatessa lattialla selällään, Lady istahti mahan päälle. Tässä aloitettiin myös selän nostot.

Omistajan maatessa lattialla mahallaan, Lady istahti selän päälle. Tässä myös siirrytään eri lankutusmuotoihin.

Omistajan maatessa lattialle kyljellään, Lady hyppää kyljen yli. Palatessa omistaja nostaa jalkaa ja Lady menee jalan alta.

Voimisteluiden jälkeen siirryttiin pujottelu – muuri -yhdistelmään. Sekä kolmen hypyn sarja, jossa hypyt ovat vierekkäin. Eli kierto hypyn takaa – hyppy – hyppy.

Agonistinen käyttäytyminen

Luin artikkelia dominanssista kesykoirilla, mihin on viitattu myös hankikoira.fi -sivustolla. Löytyi samalla rottweilerien käytöskartoitus, jossa mielestäni on paljon mielenkiintoista asiaa.

Agonistinen käyttäyminen on eläimillä esiintyvää käyttäytymistä sosiaalisessa tilanteessa, esimerkiksi hyökkäävät, pakenevat, alistumis sekä rauhoittavat käyttäytymiset.

Dominanssi liittyy kesykoirilla kahden yksilön väliseen suhteeseen eikä ole koiran ominaisuus.

Koiran käytösongelmaa selvitettäessä on selvitettävä koiran motivaatio käytökseen. Konfliktikäyttäytymistä esiintyy, kun koira on epävarma (esimerkiksi epävarma koira vierasta tervehtiessä), stressissä (koira pelkää koulutustilannetta rangaistusten pelossa tai ei ymmärrä mitä siltä tahdotaan) tai turhautunut (ei pääse toteuttamaan käyttäytymistään). Konfliktikäyttäytymistä on esimerkiksi ihmisten astuminen, joka tulkitaan usein dominanssiksi. Tällöin väärän tulkinnan vuoksi siihen saatetaan puuttua rankaisulla, joka ei täten ratkaise käytöksen takana olevaa motivaatiota eikä näin ollen ongelmaa. Rankaisemisen ja epäloogisen kohtelun takia koiran luotto omistajaan vähenee ja saattaa aiheuttaa puolustusaggressiivista käyttäytymistä. Konfliktikäyttäytymistä on myös sijaiskäyttäytyminen. Tätä näkee usein koulutustilanteessa, kun koira ei tiedä mitä siltä tahdotaan alkaen lepyttelemään omistajaansa (haukottelu, ympäristön katselu, ääntely).

 

 

Rankaiseminen

Rankaiseminen on salakavalaa. Kun halutaan koiran ei-toivotun käytöksen loppuvan, otetaan käyttöön koiralle jokin ikävä asia. Tällöin omistajan käytöksessä on kyseessä negatiivinen vahvistaminen, sillä lisäämällä ikävää asiaa koiran ei-toivottu käytös poistuu ja näin omistajan käytös vahvistuu (omistaja lisää jatkossakin ikävää asiaa/negatiivinen vahvistaminen). Kierre on kasassa.

Koiran epätoivottu käytös ei välttämättä lopu.