Agilityn valmennusryhmä

Lady jatkaa tammikuussa agilityn parissa Oulun koirakoululla. Agilityn valmennusryhmässä on vain kolme koirakkoa, joten tiedossa on tiukkaa tykitystä 🙂 mukavassa, tutussa joukossa. Treenikertoja ei ole joka viikko, joten ei tule olemaan tiukkaa vääntöä joka viikonloppu vaan tulee pidempiä hengähdystaukoja. Näillä väliviikoilla toki olisi hyvä treenata itsekseen, mutta piha on ainakin lumen alla, joten pitäisi innostua vuokraamaan hallia.

Uuden vuoden vaihtuminen meni hienosti Röllin kohdalla. Painepaitaa ei edes käytetty, kun Rölli otti kaiken niin rauhallisesti. Television möykästä huolimatta jotkin paukkeet kuuluivat sisälle asti, jotka Rölli noteerasi, mutta laittoi sitten takaisin nukkumaan hermostumatta. Jotain edistymistä on siis tässä ääniarkuudessa saatu. Mietin onko ne syksyn lintujahdit, kun pauketta on metsästä kuulunut ja Rölli on saanut rauhassa ääniä kuunnella ja lähteä sitten valitsemaansa suuntaan (kotia tai jatkaa lenkkiä). Samoin rakennusmetelin kanssa olen käyttänyt koiran valintaa, eli Rölli on saanut halutessaan kääntyä pois menemättä kohti rakennusmeteliä.