Treeniperjantai

Oltiin Häntä ja Panta -hallilla treenailemassa kahden shelttipojan kanssa sekä tietysti Rölli ja Lady. Aiheena oli häiriöt ja itsehillintä.

Lady sai tehtäväksi ensin vapaata kontaktin hakua. Se meni niin hienosti että seuraavalla kierroksella lisättiin leikkimistä. Tämän jälkeen kokeiltiin vihjeiden erottelua. Kaikki sujuivat hienosti. En vain tahdo muistaa mitä kaikkea Lady teki, kun en ollut Ladya ohjaamassa.

Röllin kanssa tehtiin ensin käsikosketusta. Sen jälkeen vapaata kontaktin hakua sisältäen tietysti luopumista. Palkkioina käytettiin makupaloja että toisia koiria. Kun Rölli sai luvan palkkioihin, niin palkkiot eivät enää kiinnostaneet 🙂

Lopuksi vaikeutettiin tilannetta ja koiran piti olla rauhassa toisen koiran puuhaillessa lähempänä. Tässä alkoi jo Ladyn häntä heilua, kun pääsi Röllin touhuja katsomaan lähempää 🙂 Röllikin oli kiinnostunut Ladyn touhuista. On ne vain parivaljakko.

Oli mukava tuntinen mukavassa seurassa. On kiva, kun on löytynyt treeniryhmä tuttujen koirakoiden kesken. Kouluttaja keksii tosi hyviä harjoituksia.

Treenien jälkeen koiruudet juoksivat pihalla treenikavereiden kesken. Voiko olla parempaa päätöstä treeneille 🙂

Thundershirtiä päälle

Se on taas se aika vuodesta, kun raketit alkavat paukahtelemaan. Viime uusivuosi meni hienosti, kun Röllillä oli Thundershirt päällä. Rölli köllötteli vieressäni sohvalla eikä ollut merkkiäkään mistään stressistä. Televisio oli päällä ja ikkunat peitettynä.

Tänä vuonna toivotaan samaa menestystä. Olenkin ottanut jo Thundershirtin esille ja alkanut sitä alustamaan positiiviseksi. Toki vanhat muistot on vieläkin tallella ja Rölli iloisesti tuli pukemaan Thundershirtiä päälle, kun pukua Röllille heiluttelin. Sai sitten herkkua syötäväksi.

Huomenna onkin treenipäivä hallilla.

 

No reward

Psychology Today – sivustolla on hyviä artikkeleja mm. koirista. Esimerkiksi artikkeli, tarvitseeko koiran kouluttamisessa muuta kuin kertoa koiralle, että koira tekee oikein.  Unohdetaan siis no reward -merkit (ei palkkiota) ja keskitytään vain koiran onnistuneisiin suorituksiin palkitsemalla koiraa niistä.

Tästä on vasta tullut tutkimuskin, jonka mukaan yksiselitteisesti koirat pärjäsivät joka suhteessa paremmin, kun väärät yritykset jätettiin huomiotta ja huomioitiin vain onnistuneet yritykset. No reward -merkkiä käytettäessä koirat saattoivat jopa jättää koulutuksen kesken koska lannistuivat.

Tänään Röllin kanssa lenkkeilimme viiden tyttögöötin kanssa metsässä. 🙂 Kylläpä Rölli nautti tyttöjen pyörittelystä sekä yhdessä juoksemisesta. Onkin maittaneet unet loppuillaksi. Illemmalla käytiin kuitenkin vielä pienoinen lenkki, syötiin kalkkunan kaulaa ja taas on nukkuminen maittanut.

 

 

Joululoma

Joululoma on mennyt metsälenkeillä. Välissä on ollut enemmän lunta ja välissä vähemmän. Pakkasta ei ole ollut kovasti ja välissä kuljettu plussa-asteilla.

On treenattu jonkin verran. Remmirähjä/arka koira -kurssilta saatiin treenikaveri, jonka kanssa on treenattu pari kertaa viikossa. Sekä yksi toinenkin treenikaveri, jonka kanssa on nähty pari kertaa viikossa. Näin ollen Röllillä on pari treeniä viikossa ja Ladylla samoin.

Koirat ovat herkutelleet putkiluilla ja välissä kalkkunankauloilla. On levätty ja herkuteltu 🙂 Kinkkuakin annettiin koirien maistaa sopiva määrä. Pakkohan se antaa, kun kuitenkin ovat uunin vieressä kinkun tuoksussa odottaneet kärsivällisesti kinkun valmistumista.

Huomenna on gööttilenkki tiedossa. Pääsee Rölli nauttimaan useamman gööttitytön seurasta.

Kotosalla ei oikein olla loman aikana kovinkaan treenailtu. Olen palkinnut toki oma-aloitteisesta rauhoittumisesta, mutta relaxation protokollaa ei olla tehty. Ovikellotreenien aloittamista mietin uudestaan, että kokeilisin vielä saada paremman äänitteen ovikellon äänestä. Muuten kuitenkin aika puuhakas tämä viikko, kun on kahdet siedätys+vastaehdollistamis-treenit sekä perjantaina hallitreenit. Ensi viikon lomalle toivon, että treenikaverit ehtivät vielä treenailemaan.

 

Desensitizing and Counter-conditioning (CC&D)

 

Ihan hyvä artikkeli siedättämisestä + vastaehdollistamisesta. Itse treenaan hieman eri tavalla, mutta artikkelissa on hyvä asiaa mm. kriteereistä ja kuinka pian treenit alkavat tehoamaan, mikä on tietysti yksilöllistä.

Artikkelissa puhutaan myös omistajan rauhallisuudesta. Esimerkiksi kun meillä ovikello soi, niin olen huomannut, että jos näytän kädellä koirille paikan mihin mennä, niin tilanne on rauhallisempi kuin että sanon sanallisen vihjeen. Tätä ajattelen kokeilla muissakin tilanteissa, jotka koiria kiihdyttävät 🙂