Kiihtyvyydestä

Meillä oli Röllin kanssa aikoinaan melkoista kiihtyvyyttä kaupunkilenkeillä. Tilanne on tästä huomattavasti helpottanut. Olen mietiskellyt, että mitkä asiat ovat vaikuttaneet asiaan, ja ehkä tärkein on ollut siedättäminen + vastaehdollistaminen. Tätä saatan tehdä vieläkin, mutta harvemmin enää. Mutta siedätys + vastaehdollistamistreenit toisten koirien kanssa auttavat tässä kiihtymisasiassakin.

Nykyään autosta tullessa löytyy vielä kiihtyvyyttä, mutta sen saa muutamassa minuutissa asettumaan, esimerkiksi ping-pong -pelillä. Siinä on vähän samaa kuin siedättämisessä + vastaehdollistamisessa, mutta ping-pong -peli on simppelimpi.

Merkkauksen jälkeinen takajaloilla potkiminen on Rölliä kiihdyttävää, joten joskus saa tarkkailla ettei kiihtyminen jää päälle.

Mutta kun ennen sai taiteilla kovasti tuon kiihtymyksen kanssa, niin nykyään vain vähän tai ei ollenkaan. Sitä oppii jo koiransa tuntemaan milloin kannattaa lähteä suoraan kävelylle tai milloin työstää kiihtymys pois. Ja toki virhearvioita sattuu 🙂

Paljon on kyse itsehillinnästäkin. Kotona huomaan Röllin kiihtyvän esimerkiksi kun koululaiset tulevat kotiin tai lähdetään lenkille. Näissä käytän alustaa apuna sekä mielentilan hallinta-kurssilla opittuja asioita.