Snowfoxin testausta

Paikannuslaite Snowfox on meidän perheessä tuttu, sillä lapset ovat tottuneita ja tykästyneitä käyttäjiä. Hyvin on lapset pysyneet tallessa Snowfoxin avulla, vaikka Pokemoneja on hurjasti jahdattu ympäri Oulua. Tästäpä sitten ajattelin kokeilla samaa laitetta koiriin.

Koiralle tätä laitetta ei ole suunniteltu, joten hieman sai pähkäillä miten laitteen saisi koiran valjaisiin kiinni. Snowfoxissa on naru jo valmiiksi, johon sitten laitoin lukon kiinni ja lukko kiinni valjaisiin. Tästä tuli aika heiluva systeemi, joka ei näyttänyt koiraa vaivaavan, mutta mielelläni vielä tuota työstän paremmaksi tämän ensimmäisen kokeilun jälkeen.

IMG_20160723_174517

Hurjan kuumat päivät olleet, joten lenkit ovat olleet lyhkäisempiä.

Hyvin Snowfox pysyi kärryillä, missä koira kulkee. Kuljettiin sekä autoteillä että metsäreiteillä. Yllätyksekseni metsäreitit löytyivät hyvinkin Snowfoxin kartalta. Koti -paikan olin merkannut Snowfoxiin, joten laite ilmoittaa lähtiessämme Kotoa että saapuessamme Kotia. Tämä on tietysti kätevää, jos koira karkaa huomaamatta kotoa esimerkiksi auki jätetystä ovesta, jolloin saa heti ilmoituksen, että nyt se koiruus on omilla teillään eikä ehdi välttämättä huutoetäisyyttä kauemmaksi. Paikkoja voi Snowfoxiin lisätä enemmänkin, joten voi esimerkiksi saada ilmoituksen, kun koira lähestyy valtatietä tai juoksee naapurin pihalle, jossa majailee narttukoira.

Snowfoxin aikajanalta näkyy kauanko lenkki on kestänyt eli kauanko on siitä kun poistuin paikalta Koti.

IMG_20160724_161609 IMG_20160724_162536

Kuten kuvista huomaa, Snowfox esittää koiran liikkeet selkeästi. Karttaa voidaan tietysti lähentää tai loitontaa kätevästi muutamalla sormen liikkeellä.

Testailin Snowfoxia vielä samaisena iltana järvellä käydessä lenkillä. Tällöin kävelin koirien kanssa pitkin kanervikkoja, joten oli hyvä, että Snowfox piirsi reittiä, jotta osaisin vielä takaisinkin parkkipaikalle. Hyvin siis toimii Snowfox metsän keskelläkin. Ei pääse koira teille tiettymättömille eikä emäntäkään eksy.

IMG_20160724_214555 IMG_20160724_212818 IMG_20160724_211754 IMG_20160724_211839

Snowfox toimii näin olleen sekä lapsilla että koirilla 🙂 Kaikki pysyvät tallessa. Niin, pitänee tällainen hankkia mummollekin, että ei pääse marjametsässä eksymään.

Kaiken kaikkiaan kätevä laite, jonka olemassaoloon olen lenkillä joutunut jo turvautumaan. Kun omasta kännykästä on loppunut akku, olen soittanut Snowfoxilla kyytiä kotiin, kun omat tai koiran jalat ovat olleet väsyneet. Snowfoxin pieni koko helpottaa mukaan ottamista, sillä laite sopii pieneenkin taskuun.