Reaktiivinen pullukka

Joskus vastaehdollistaminen ei toimikaan. Syötetään aina koiraa toisen koiran läsnäollessa, mutta koira pysyy reaktiivisena sekä tietysti on nyt myös läskikin.

Etäisyys on tärkeää. Jos ollaan liian lähellä, palkkiot eivät auta tarpeeksi, että vaaka menisi positiivisen puolelle hermostumisen sijaan. Myös toinen koira voi käytöksellään parantaa tilannetta esimerkiksi olemalla paikallaan ja olemalla kääntyneenä pois päin.

Sopivalla etäisyydellä koiran tunnetila on aikalailla neutraali toista koiraa kohtaan, jolloin koira pystyy kääntymään pois ärsykkeestä ja olemaan hermostumatta. Näin pystytään muodostamaan positiivinen mielikuva toisesta koirasta ja vaaka kallistuu positiivisen puolelle negatiiviselta puolelta.

Klassisessa ehdollistamisessa kaksi asiaa yhdistyvät toisiinsa. Koira huomaa toisen koiran -> makupalat ilmestyvät. Koiran käytös ei saa makupaloja ilmestymään vaan toinen koira. Ihan sama mitä koira on tekemässä nähdessään toisen koiran, haukkumassa, istumassa, makaamassa, syömässä -> makupalat ovat tulossa. Muuten ajoitus on hukassa, jos odotetaan että käytös loppuu.