Mietteitä kävelyltä

Aamun kävelyllä vastaan tuli emäntä isohkon koiransa kanssa. Emäntä meidät nähdessään kiireesti veti koiransa tien toiseen reunaan ja jäi sinne seisomaan ja pitelemään koiraansa. Koira jo haukahti ja tuijotti meitä jäykkänä. Tästä päättelimme, että käännymme sivupolulle, sillä ohitus ei oletettavasti tulisi onnistumaan meiltä eikä heiltä. Sivupolkua kuljimme kauemmas ja odotimme että vastaantulijat kulkevat kauemmas, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kotia päin. Räyhäämistä ei näin ollen esiintynyt kenelläkään.

Jäin sitten miettimään, että jospa vastaantullut emäntä oppisi tästä tapahtumasta jotain. Ensinnäkin, että lenkin suuntaa voi vaihtaa, jos koiraohitukset ovat vaikeita, jolloin emäntä olisi voinut kääntyä takaisinpäin koiransa kanssa meidät nähdessään ja me tämän huomioineena olisimme voineet pysähtyä ja odottaa, että etäisyyttä olisi tarpeeksi heidän tarpeisiinsa että meidän.

Toisekseen, jos olisi mahdollista emäntä voisi koiransa kanssa kääntyä toiselle tielle eikä ohittaa meitä lainkaan. Kuten me käännyimme sivupolulle. Ja vaikka ei olisikaan sivupolkua tai tietä mihin kääntyä, niin voisi kuitenkin mennä kauemmas tieltä metsään tai pellolle. Tai jonkin talon pihalle ottamaan etäisyyttä.

Räyhäämistilanteita kannattaa siis välttää, jotta räyhääminen ei vahvistu. Siedättäminen toisiin koiriin pitäisi tehdä kävelylenkkien ulkopuolella ja kävelylenkeillä toimia niin, että räyhäämistä ei tapahdu eli ottaa etäisyyttä, kulkea herkkujen kanssa ja miettiä missä voisi kulkea, jotta välttäisi räyhäämiset, kunnes koulutus alkaa tuoda tulosta. Koiraa, joka räyhää, on raskasta kävelyttää, mutta kuitenkin pitäisi välttää räyhäämistilanteita.