ThunderShirt

Uudeksi vuodeksi kävin kaupasta hakemassa Röllille painepaidan eli ThunderShirtin. Toimi mainiosti! Eihän maalla kovasti pauketta kuulu, mutta sen verran, että huomasi Röllin ilotulituksiin jo reagoivan. Laitoin sitten painepaidan päälle, television isolle, verhot kiinni ja istuimme sohvalla. Rölli nukahti tyytyväisenä. Olin tyytyväinen ostokseen 🙂

Nyt ilmojen lauhtuessa lumet alkavat tulla ryminällä katolta alas. Rölli hermostuu tästä paukkeesta. Taas otettiin ThunderShirt esille. Rölli pitää ThunderShirtistä, sillä paidan nähdessään tulee lähemmäs ja asettautuu aloilleen, jotta voin paidan laittaa. En toki laita paitaa vain silloin päälle, kun on jotain hermostuttavaa, vaan uuden vuoden jälkeen olen paitaa silloin tällöin pitänyt Röllin päällä ja antanut herkkua.

Rölli rauhoittui heti paidan päälle saadessaan. Mutta pahimmat ryminät olivat vasta edessä. Tällöin Rölli hermostui uudestaan. Nyt olenkin etsinyt tietoa ThunderShirtistä lisää, että voinko vielä parantaa tilannetta.

Paidan paine vähentää ahdistusta ja edistää rentoutumista. Paitaa suositellaan käytettäväksi lääkityksen ja käyttäytymisterapian lisäksi eroahdistuksen hoidossa. Koiran syke nousee vähemmän stressaavissa tilanteissa.

Painepaidasta on apua ilman lääkityksiäkin tai muuta terapiaa, mutta siedättämistä ääniin suositellaan painepaidan lisäksi. Minunkin pitäisi siis soitella kaikenlaisia ääniä, jotka Rölliä hermostuttaa. En tiedä miten tuota katolta tulevan lumen ääniä soittelis. Pitäisi nauhoittaa tuota rytinää. No, paidan avulla ainakin nyt jatketaan.