Agilitysunnuntai

Tänään sunnuntaina alkoi Oulun Koirakoulun Agilityn peruskurssi. Lady lähti reippaasti mukaan. Onhan siellä Diesel -shelttikin kaverina.

Aluksi ohjaaja kertoi meille agilityn oppimisen saloista ennen kuin pääsimme treenailemaan. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme menemään rimojen välistä. Tämä harjoitus tehtiin makulautasta apuna käyttäen. Eli makupala jätettiin lautaselle rimojen toiselle puolelle ja Lady vietiin toiselle puolelle. Sieltä Lady hyökkäsi vauhdilla makulautasen herkuille. Myös leikitimme välissä lisäpalkkioksi. Lady oli oikein innoissaan.

45 minuuttia vilahti vauhdilla! Välissä kävimme tauoilla sekä juomassa. Meitä oli yhteensä neljä koirakkoa. Ensi kerralla tulee Cosmo -shelttikin vielä mukaan. Myös tasapainotyyny pitäisi ottaa ensi kerralla mukaan, jolloin harjoittelemme kontaktien alastuloa. Tätä olemmekin Ladyn kanssa harjoitelleet jo pienryhmässä.