Pentukurssi

Pentukurssi alkoi käytännön harjoituksilla Koiraamon Sadun opastuksella. Ensin asetuimme alustojemme päälle sisätiloihin. Annoimme jo tällöin Ladylle luun purtavaksi, jotta rauhoittuisi uudessa paikassa Sadun neuvoessa mitä alamme pihalla puuhailemaan. Lady oli hieman jännittynyt.

Pihalla pidimme hihnat löysällä ja harjoittelimme hihnakävelyä sekä kontaktia. Tämän jälkeen kiersimme koulutustilan peräkkäin jokaiselle sopivalla etäisyydellä huomioiden myös edellä menijän.

Tämän jälkeen siirryimme jälleen alustojemme päälle sisätiloihin luita syömään ja rauhoittumaan. Lady rauhoittui hyvin alustalle ja luu maittoi. Pissataukoja myös pidettiin. Tässä vaiheessa oli myös hyvä kysyä kysymyksiä, jos sellaisia tuli mieleen.

Mukava ensimmäinen kerta. Saas nähdä mitä seuraava kerta tuo tullessaan. Mutta hiki tulee omistajalla harjoituksia tehdessä. Meitä oli viisi koirakkoa paikalla.