Maanantain leikit

Maanantaiaamuna kävimme asioilla Stockmannilla ja Lady oli mukanamme. Kävimme eläinosastolla ostamassa leluja ja makupaloja sekä tervehtimässä tuttujen liikkeiden myyjiä. Lady oli reippaana menossa mukana ja tervehti osaston myyjiä ja asiakkaita. Istuskelimme myös rotuaarilla hetkisen ajan katselemassa vilinää. Rotuaarilla pitäisi käydä vielä uudestaankin.

Illemmalla kylässä kävi toyvillakoira Mörri.

Ladyn kanssa on paljon kuljettu eri paikoissa ja jatketaan kulkemista. Röllihän on myös mukana, mutta kulkevat eriksensä, jotta Lady saa havannoida ympäristöään itseksensä. Toisen kulkiessa on toisen hyvä pitää taukoa autossa, varsinkin pennun, ja miettiä näkemäänsä ja kokemaansa.

Koirakavereita Lady on myös paljon tavannut. Jatkossa Lady osallistuu viikottaisille shelttilenkeille.