Rauhoittuminen

Koiralle on hyvä opettaa vihje, esimerkiksi ”rauha”, joka yhdistetään rauhalliseen olotilaan. Vihjeestä ”rauha” tulee siis mielleyhtymä rauhallisen olotilan kanssa.

Vihjeen voi opettaa esimerkiksi tarkkailemalla koiraansa. Kun koira on alkamassa asettumaan makoilemaan esimerkiksi pedilleen, sohvalle, niin sanotaan vihje ”rauha”. Vihjeen tulisi ennakoida rauhallista olotilaa ja mielentilaa. Myös itse voi samalla ottaa rauhallisen asennon.

Vihjettä voi käyttää hyödyksi koiraa stressaavissa tilanteissa. Rauhoittumisen voi myös opettaa esimerkiksi tietyn viltin päälle, jota on helppo kuljettaa mukana.

Jos haluat seurata koiran rauhoittumista ja palkata rauhoittumisesta, palkka tulee antaa koiralle, kun koira ei katso omistajaa. Jos koira katsoo omistajaa ja saa palkan, tällöin rauhallista käytöstä ei palkita vaan koira on innostunut saamastaan makupalasta.

Tuire Kaimion Luento

Olin 28.5 Oulussa kuuntelemassa Tuire Kaimion luentoa, aiheena Opi puhumaan koiraa – koirien sosiaalinen käyttäytyminen ja viestintä. Oli erittäin mielenkiintoinen sekä hauska luento. Luento kesti useamman tunnin, mutta kertaakaan ei mielenkiinto lopahtanut.

Mielenkiintoinen oli myös Kaimion kommentti BAT -metodista, johon hän oli kuulostanut mieltyneen entisen kontaktihakuisuuden sijaan. BATssa koiran annetaan käyttää koiran omia luontaisia kykyjä kohdatessaan maailman erilaisia ärsykkeitä. Koirahan haluaa välttää konflikteja, ja BAT auttaa koiraa tässä vahvistamalla koiran omin keinoja.