Luopuminen

Luopuminen

Luopumisharjoitukset kehittävät koiran itsehillintää sekä auttavat keskittymään. Koiran täytyy osata ensin luopua asiasta saadakseen sen. Koiralle syntyy työmoraali, jolloin koira unohtaa palkkion ja keskittyy toimintaan.

Luopumisharjoituksia löytyy juutuubista paljon. Perusharjoitushan on, että omistajalla on nami kädessä, josta koiran tulee luopua saadakseen namin. Tässäpä esimerkki video Kikopup .

Näyttökuva 2014-11-01 kello 16.28.36

Uutta lukemista

Uutta lukemista

Tätä lukemista kyllä riittää, kun sain juuri haettua postista uuden kirjan. Opiskelumateriaalissa suositeltiin luettavaksi “Naksutinkoulutusta koirallesi”, jonka on kirjoittanut Egtvedt & Koste. Egtvedt & Koste ovat tehneet naksutinkoulutusmenetelmää tunnetuksi Pohjoismaissa vuodesta 1998. He ovat tällöin perustaneet Canis -lehden ja -koirakoulut.
Kirja on suomenkielinen, mikä tuo vaihtelua ainaisiin englanninkielisiin kirjoihin.

Hieman jo selailin kirjaa ja luinkin muutaman kymmenisen sivua. Mielenkiintoiselta vaikuttaa. Naksutinkoulutus on minulle tuttua, mutta lukeminenhan kannattaa aina.

Näyttökuva 2014-10-30 kello 22.09.14

Rangaistukset

Rangaistukset

Ei-toivottua koiran käytöstä pyritään vähentämään rangaistuksin. On positiivista rankaisemista (P+) eli positive punishment sekä negatiivista rankaisemista (P-) eli negative punishment.

(P+) lisätään jotain epämiellyttävää tai ikävää, kun koira käyttäytyy ei-toivotulla tavalla. Tämä siis voi olla fyysistä rankaisemista, jota en yhtään hyväksy. En ymmärrä, miksi koiraa pitäisi fyysisesti rangaista koskaan tai minkään syyn takia kohdella väkivalloin.

(P-) rankaisemisessa on kyse yleensä palkkion poistamisesta. Kun koira käyttäytyy ei-toivotulla tavalla, palkkiota ei tule. Yleensä käytetään (R+) sekä (P-) yhdessä, jotta koira oppisi käyttäytymään oikealla tavalla positiivisen vahvistamisen kautta ensin tehtyään ei-toivotulla tavalla. Esimerkiksi koiran tahtoessa ulos, ovi avataan (R+) jos koira istuu. Jos koira ei istu, ovea ei avata (P-). Toinen esimerkki voisi olla seuraavanlainen: koira tahtoo hajun luokse, jolloin hihna kiristyy. Hajulle meno estetään hihnan kiristyessä (P-). Koira kulkee vetämättä hajulle, jolloin koira pääsee hajuja haistelemaan (R+). Paaaaljon miellyttävämpää kuin (P+).

Jos olisit koiran asemassa, haluaisitko hieman tai enemmän (P+) tehdessäsi ei-toivotulla tavalla? Ehkäpä sinulle ei edes opetettaisi mikä olisi toivottu tapa, mutta rangaistaan aina vain väärästä tavasta.

Näyttökuva 2014-10-29 kello 22.09.02