Omaehtoisuus

Omaehtoisuus

Koiran haluttua omaehtoista tekemistä tulisi vahvistaa. Omaehtoisuudella koira pystyy hallitsemaan itse ympäristöään, mikä rauhoittaa koiraa. Myöskään omistajan ei tarvitse näin ollen kiinnittää ympäristön häiriöihin huomiota, sillä koira toimii oikein häiriöitä kohdatessaan.

Esimerkiksi nähdessään koiran, Rölli pysähtyy. Tällöin pysähdyn minäkin ja odotan Röllin reaktiota/valintaa hihna löysällä. Röllin kääntyessä minua kohti, sanon “jes” ja kävelemme kauemmas koirasta, jonka jälkeen palkkaan Röllin. Tällöin vastaantulevasta koirasta tulee vihje, jolloin Rölli käyttäytyy vahvistetun käytöksen mukaisesti, joka on lähtöisin omaehtoisuudesta.

Omaehtoisiin toimintoihin ei tarvitse laittaa mitään sanallista vihjettä, sillä vihjeenä voi toimia vastaantuleva koira, vastaantuleva ihminen, orava, hevonen eli mikä tahansa minkä kohtaamisessa odotetaan koiralta tiettyä käyttäymistä vahvistetun mukaisesti. Tätä käyttäytymistä vahvistetaan häiriön ilmestyessä aina samalla tavoin.