Vahvisteet

Vahvisteet

Vahvisteilla eli palkkioilla palkitaan koiraa hyvästä käytöksestä. Näin koiran haluttu käytös vahvistuu ja koira alkaa toistamaan haluttua käytöstä. Mikä on sitten hyvä palkkio, sen päättää koira 🙂 Palkkion arvostus vaihtelee myös tilanteittain, esimerkiksi kovin kiihdyttävässä tilanteessa koiralle ei kelpaa tavallise kuivamuona, mikä kotona häiriöttömässä paikassa kävisikin palkkiona. Tulisi myös miettiä koiran tarpeita, jotka omistaja voisi tyydyttää koiran käyttäydyttyä ensin toivotulla tavalla, esimerkiksi koiran halutessa ulos, ovi ei aukea ennen kuin istutaan rauhassa.

Vahvisteet jaetaan positiivisiin vahvisteisiin (R+) eli positive reinforcement sekä negatiivisiin vahvisteisiin (R-) eli negative reinforcement. R+ tarkoittaa, että koiran käyttäytyessä halutulla tavalla, koira saa palkkion. Tilanteeseen siis lisätään jotain mukavaa kuten makupalat, leikit, silitys, rapsutus. Palkkiona käy siis jokin mukava asia, jota koira arvostaa palkkiona. R- tarkoittaa, että koiran käyttäytyessä halutulla tavalla, jokin koiran mielestä ikävä asia poistuu tilanteesta. Esimerkiksi koira vetää hihnassa, jolloin paineen tuntu niskassa tuntuu koirasta epämiellyttävältä. Koiran kääntäessä päätään omistajaan kohti, hihna löystyy, jolloin paineen tunne niskassa helpottaa. Epämiellyttävä asia poistuu.

Näyttökuva 2014-10-29 kello 19.58.49