31.7.2014 Koiran hankinta

Koiranpennun ottaminen ei ole mikään pieni päätös. Näin ainakin toivon jokaisen koiranpennun hankintaa miettivän. Voiko olla helppoja pentuja, joiden kasvattaminen käy helposti ihan maalaisjärjellä. Vai voiko maalaisjärkeä edes käyttää koiran kasvattamisessa. Jos ei tiedä koirista mitään ja ottaa koiranpennun kasvattaakseen, niin selviääkö puhtain paperein kasvatuksesta. Varmaan selviää, jos hankkii tietoa koirista ja kouluttamisesta sekä koirien käyttäytymisestä. Koirakirjojakin on pilvin pimein. Tiedon tulisi olla uusinta tietoa, sillä tuntuu, että löytyy vielä ihmisillä pinttyneitä käsityksiä johtajuudesta sekä fyysisestä rankaisemisesta.

Koiraa hankittaessa lapsiperheeseen vanhemmilla on oltava päävastuu koirasta mutta vanhempien on myös itse todella haluttava koiran hankintaa sekä olla kiinnostuneita koirasta sekä koiran kasvatuksesta ennen koiran tuloa kotiin. Vanhempien vastuun määrä riippuu tietenkin lapsien iästä sekä lasten aidosta pitkään kestäneestä kiinnostuksesta koiriin. Mitä vankempi tietopohja perheen jäsenillä on koirista, sitä paremmin on valmistuttu mahdollisiin tuleviin ongelmiin sekä koiran kasvattamiseen. Mitä vankempi tietopohja vanhemmilla on koirasta, koiran käyttäytymisestä sekä koulutuksesta, sitä onnellisempi tulevaisuus koiralla on perheessä. Lapsissahan on valtava tiedonjano. Lapsilla ei ole taakkana vanhoja käsityksiä koiran kouluttamisesta vaan he oppivat ensimmäisinä koiran koulutustaitoinaan positiivisen koulutuksen metodit. Vanhempien tulee tukea ja kannustaa lapsia koiran kouluttamisessa ja hoitamisessa. Näin lapset oppimaan arvostamaan eläimiä vanhempien ohjauksessa sekä koiran hoitamisen vastuu ei jää yksin lasten harteille, kun vanhempikin osallistuu hoitamiseen ja kouluttamiseen.

Koirakouluja löytyy joka lähtöön. Pienryhmät, joissa painotetaan ohjaajien oppimista sekä ymmärrystä kuinka eläin oppii, ovat oivallisia paikkoja jokaiselle koiran omistajalle. Tällöin omistaja oppii koiraa arvostavat koulutusperiaatteet sekä tietoa koirien käyttäytymisestä. Eläintenkouluttajan puoleen on hyvä kääntyä, kun pentu on kotiutunut perheeseensä. Mitä enemmän koiran käyttäytymisestä ja kouluttamisesta oppii, alkaa katsomaan koiraansa ihan uusin silmin. Koira ei ajattele kuin ihminen. Koira elää tässä hetkessä ja tekee asioita, mitkä kokee itselleen kannattavimmaksi. Lapset oppivat valtavasti eläintenkouluttajan osaavissa käsissä. Lasten kiinnostus vain kasvaa, kun pääsevät osallisiksi koiran koulutukseen sekä näkevät koulutuksensa tulokset.  Vanhemmat saavat yllättyä positiivisesti kuinka taitavia lapset ovatkaan koiran koulutuksessa, paljon parempia kuin vanhempansa.

Näyttökuva 2014-7-31 kello 23.59.09